Kuvaaja

Kuka kuvasi Paavo Nurmen

Urheilu oli suuressa roolissa suomalaisten kansallistunteen kohottajana 1900-luvun alussa. Urheilujuttuja luettiin ja lehdet alkoivat julkaista urheilukuvia. Ensimmäiset värivalokuvat otettiin Suomessa vuonna 1907, ja ensi kertoja urheilukuva ilmestyi suomalaisessa lehdistössä jo Tukholman olympialaisten yhteydessä vuonna 1912. Vakituisesti urheilukuvat tulivat lehtien palstoille 1920-luvulla. Itsenäisyyden aikana lukijat alkoivat olla entistä kiinnostuneempia urheilusta, ja tapahtumista otetut valokuvat olivat lehdille yhä tärkeämpiä. Lehtikuvaajat saattoivat myös hankkia lisäansioita ottamalla yleisöstä kuvia tärkeissä urheilutapahtumissa ja myymällä näitä kuvia katselijoille.

Yksi kuvaajista oli Akseli Neittamo, joka oli itsekin urheillut innokkaasti. Neittamo paitsi kuvasi, myös pyöritti valokuvaustarvikeliike Amatör Oy:tä, josta muut lehtikuvaajat hankkivat tarvikkeitaan. Neittamon kuvia varhaisempiakin urheilukuvia löytyy suomalaisista julkaisuista. Esimerkiksi Suomen Valokuvaus-, Kauppa- & Tehdas-Osakeyhtiön vuoden 1898 hintaluettelossa mainostettiin Goerz-Anschüzt-läppäkameraa uimahyppääjän kuvalla. Esite kehuu valokuvaa: "Niin kuin kuvasta näkyy on sulkija Ottomar Anschützin kuuluisaa rakennetta. Tämä sulkija tekee mahdolliseksi nopeimman valotuksen, aina 1:1000 sekuntia.”

Vuoden 1952 olympialaisia varten joukko lehtikuvaajia perusti Olympia Kuva Oy:n, jonka piti saada yksinoikeus olympiakisojen valokuvaamiseen. Yritys sai olympialaisten vuoksi valuuttaa uusien kameroiden ja muiden laitteiden hankintaan tuontisäännöstelystä huolimatta. Peruskameroiksi hankittiin 22 amerikkalaista Speed Graphicia, joissa oli verhosuljin. Sen lisäksi haluttiin kuitenkin käyttää myös keskussuljinta. Niinpä hienomekaanikko Kauko Tanner sai juuri olympialaisten alla kiireisen tehtävän tuunata kamerat kuntoon. Tanner suoriutui urakasta ajallaan, mutta kaikki kuvaajat eivät enää ehtineet harjoitella kameroiden käyttöä.

Vaikka suomalaiskuvaajat eivät täysin onnistuneetkaan olympialaisissa, saivat he kuitenkin tallennettua muutamia otoksia, joita julkaistiin runsaasti maailmalla. Nasretdin Räshid otti ainoana kuvan Paavo Nurmesta sytyttämässä olympiatulta.

– Olin sateisella kentällä Paavo Nurmen saapuessa stadionille. Juoksin häntä kohden ja ajattelin, että otan ensin yhden kuvan ennen tulensytytystä Speedillä ja toisen kuvan olympiatulen sytyttämisestä Contax-kameralla. Nurmi tuli, tuikkasi tulen ja häipyi. Hän ei jäänyt poseeraamaan. Olin ainoa joka sai kuvan olympiatulen sytytyksestä, Räshid kertoo.

Helsingin olympialaiset 1952. Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen Olympiastadionilla avajaisissa 19.7.1952. Kuva: Olympia-kuva Oy, Helsingin kaupunginmuseo.

Kuvaajalla ei ole tavallista työpäivää

Kuvaajan työnantaja voi vaihtua päivästä toiseen. Videossa Ari Virem kertoo kuvaajan arjesta ja työnkuvasta.


Kohteen kunnioittaminen on tulevaisuudessakin kuvaajan ykkösominaisuus

Valokuvaus on Suomen suosituin kulttuuriharrastus. Älypuhelimet, edulliset kamerat ja digitalisoituminen tekevät harrastuksen aloittamisesta mahdollista yhä useammille, kun suuria hankintoja tai erikoisvälineitä ei tarvita. Samoilla laitteilla onnistuu yhtä lailla videoiminen. Mutta mihin enää tarvitaan ammattikuvaajia?

Kuvaajia työllistävät jatkossakin esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehdet verkkoversioineen sekä yritysten omat julkaisut. Yli puolet kuvaajista on yrittäjiä. Toisaalta visuaalinen viestintä on kasvussa, joten yritysten viestintäosastoille palkataan videokuvaajia ja muita visuaalisia osaajia.

Ammattitaitoinen muotokuvaaja kutsutaan edelleen taltioimaan kaikkein tärkeimmät hetket, kuten häät. Koulukuvauksella varmistetaan, että myös koulukavereista ja opettajasta jää muisto kotialbumiin. Passiin tai ajo- tai henkilökorttiin voi periaatteessa ottaa kuvan itse, mutta koska kriteerit ovat tarkat, jatkossakin on varminta otattaa kuva alan ammattilaisella.

Tekniikka muuttuu, mutta kuvaajalta vaadittavat perusominaisuudet pysyvät jatkossakin: kuvaustilanteessa vaaditaan empatiaa, ymmärrystä ja avoimuutta. Kuvaajan on pystyttävä kunnioittamaan kohteensa luottamusta ja ihmisarvoa. Tämä perusvaatimus ei muutu jatkossakaan niin kauan kuin ihminen kuvaa ihmistä. Tekniikan voi oppia opiskelemalla sitä, mutta loppujen lopuksi ratkaisevaa ammatissa on näkemys, ahkeruus ja myös lahjakkuus, taipumus nähdä ympäristönsä omalla tavallaan.

Elinkeinoelämän verkostoituminen tulee oletettavasti lisääntymään entisestään. Kuvaajilta tullaan vaatimaan entistä enemmän kykyä luoda kontakteja, toimia erilaisissa verkostoissa ja jakaa tietoa. Alalla olisi toisaalta tilausta kansainvälistymiselle, mutta toisaalta yritykset ovat usein niin pieniä, ettei niillä ole mahdollisuutta kokeilla uusia toimintatapoja. Voidaan kuitenkin pohtia, löytyisikö suomalaisille sisällöille uusia kansainvälisiä markkinoita esimerkiksi elokuvan, musiikin tai peliteollisuuden alueilta.

Lähteet

Kysy museolta
Opetushallitus: Viestintäalan ja -ammattien tulevaisuuden osaamistarpeita – Esiselvitys viestintäalan laadullisen ennakoinnin hankkeelle
Suomen valokuvataiteen museo
Yle

 

 

Jaa kaverille

#ammattiosaaja
Etusivulle