Vanhustenhoitaja

Ennen: Vaivaistalon hoitajasta lähihoitajaksi

Vaivaistuvista vanhainkoteihin

Vanhainkoteja on ollut Suomessa lähes nykyisessä muodossaan vasta noin sadan vuoden ajan. Vanhainkodin varhainen esimuoto oli vaivaistupa, jollaisia Suomessa on ollut seurakuntien ylläpitäminä 1500-luvulta asti. Vaivaistuvissa asui sekaisin vanhuksia, sairaita ja kodittomia, ja asumisolot olivat usein epäinhimilliset.

1800-luvun loppupuolella Suomen köyhäin- ja vanhustenhoitoa uudistettiin. Vaivaishoidon tarkastaja Gustaf Helsingiuksen johdolla syntyi kunnalliskodit, joita kutsuttiin vielä 1920-luvulla vaivaistaloiksi. Kunnalliskoti oli vanhainkodin edeltäjä, jonne sijoitettiin vanhusten lisäksi mielisairaita ja pitkäaikaissairaita. Kunnalliskodeissa oli tyypillisesti sijoitettuna eri-ikäisiä, fyysisesti ja psyykkisesti erikuntoisia hoidokkeja suuriin yhteishuoneisiin. 1920-luvulta lähtien kuntia velvoitettiin rakentamaan kunnalliskoti tai liittymään osakkaaksi toisten kuntien kanssa yhteiseen kunnalliskotiin. Tällöin alettiin sijoittaa sekä fyysisesti, että psyykkisesti sairaita eri osastoille muista hoidokeista.

Vuosisadan puolivälissä, 1950- ja 1960-luvulla, alettiin kiinnittää enemmän huomioita vanhusten yksilöllisiin tarpeisiin ja viihtyvyyteen. Nykymallin mukaisia vanhainkoteja alettiin rakentaa terveyskeskusten läheisyyteen. Vasta 1980-luvulla kaikki kunnalliskodit oli muutettu vanhainkodeiksi.

Hyvinkään Ridasjärven Kylä-Katilan kunnalliskodin asukkaita ja henkilökuntaa ryhmäkuvassa rakennuksen edessä, 1935. © Hyvinkään kaupunginmuseo
Maunulan kunnalliskoti, 1953. Kuva: Yrjö Lintunen. © Kansan Arkisto
Kotiseutuyhdistys Kaupunkim Poja järjestämä kahvitilaisuus Uudenkaupungin Merituulikodissa 15.12.1968. Kuva: Valokuvaamo Varjus. © Uudenkaupungin museo
Venäläinen vanhainkoti (nyk. Hoivakoti Helena) Helsingissä, 1969. Kuva: Kari Hakli. © Helsingin kaupunginmuseo
Rautu-Seuran järjestämiä leikkejä vanhuksille Käpyrinne-kerhossa Helsingissä 1970-luvun alussa. Kuva: Pekka Kyytinen. © Museovirasto - Musketti
Vanhus ja hoitaja Tampereella vuonna 1980. Kuva: Veikko Seppänen. © Työväenmuseo Werstas

Vanhustenhoitajat

100 vuotta sitten vanhuksia hoivasivat sairaanhoitajat sekä diakonissat. Lähihoitajia ei vielä ollut, mutta silloinen sairaanhoitajan koulutus ja toimenkuva vastasivat suurilta osin nykypäivän lähihoitajan toimenkuvaa. Esimerkiksi kunnalliskodeissa työskennelleet hoitajat saattoivat olla sairaanhoitajiksi kouluttautuneita.

Suomessa sairaanhoitajia alettiin kouluttaa 1800-luvun loppupuolella Diakonissalaitoksen sekä Punaisen Ristin toimesta. Opetusta annettiin aluksi Helsingissä, mutta pian koulutus laajennettiin sairaaloihin ympäri Suomen.

Toisen maailman sodan aikana sotasairaaloissa työskenteli apusisaria, joita Suomen Punaisen Ristin Apusisarjärjestö alkoi kouluttaa vuonna 1941. Koulutusta pidetään yleisesti apuhoitajakoulutuksen esivaiheena, joka puolestaan johti lähihoitajakoulutuksen syntymiseen.

1970-luvun puolivälissä koulutettuja apuhoitajia oli 18 500 ja vuosikymmenen lopulla apuhoitajan koulutusta oli pidennetty kolme lukukautta kestäväksi. 1980-luvulla nimike vaihtui perushoitajaksi ja koulutus pidemmäksi. Ensimmäiset perushoitajat valmistuivat vuonna 1986.

1990-luvun alussa sosiaali- ja terveysalan koulutusta uudistettiin ja lähihoitajakoulutus alkoi. Kokeiluna alkanut koulutus johti laaja-alaiseen tutkintoon, joka antoi valmiudet toimia hoitotehtävissä kaikilla sosiaali- ja terveysalan sektoreilla.

Nyt: Vastuullista työtä vanhusten parissa


Lähihoitajiksi opiskelleet Martina Kung ja Linnéa Ravald kertovat videolla mitä kaikkea vanhusten parissa työskentelemiseen kuuluu.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa suorittava voi erikoistua vanhustyön osaamisalalle.

 

Tulevaisuudessa: Robotti apuvälineenä

Tulevaisuudessa hoitosuhde muuttuu, kun suurimmat ikäluokat vanhenevat. Työyhteisöt ovat kulttuurisesti entistä monimuotoisempia, sekä asiakkaiden että työtovereiden osalta.

Vanhustenhoitajilla on tulevaisuudessa apunaan yhä edistyneempää teknologiaa. Jo nyt on käytössä robotteja, jotka aktivoivat vanhuksia. Esimerkiksi Zora-ohjelmistoilla varustetut NAO-humanoidirobotit voidaan ohjelmoida vetämään jumppatunteja.

Tulevaisuudessa robotit tulevat olemaan hoitajien apuna erityisesti raskaissa sekä yksitoikkoisemmissa, arkisissa töissä. Tällöin hoitajalle jää enemmän aikaa inhimilliseen vuorovaikutukseen vanhuksen kanssa.

Robotti ei voi siis korvata ihmistä, mutta se tulee muuttamaan vanhustenhoitoalaa ja hoitajan roolia vanhustyössä.

Katso Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikön tekemä video, jossa kerrotaan mitä Lahden palvelukeskus Onnelanpolun vanhukset ovat pitäneet Ilona-nimisestä humanoidirobotista. 

Lähteet

Anni Launonen, Stadin ammattiopisto
Aimo Halila: Suurten uudistusten kausi. Teoksessa Suomen historia: 5, Kansallisen heräämisen aika. Helsinki: Weilin+Göös, 1986.
Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja. WSOY, 1998.
Helsingin kaupungin kirjasto: Kysy.fi, 2008.
Sosiaali-, terveys- sekä kuntoutus- ja liikunta-alan osaamistarpeiden ennakointi (2012)
Osaava lähihoitaja 2020 (2011)
Vanhuspalveluiden osaamistarveraportti (2013)
”Hoivarobotti-Ilona viihdyttää, muttei hoida”, Motiivilehti.fi, 18.5.2016

 

 

Jaa kaverille

#ammattiosaaja
Etusivulle